Raamattu
vinkki: jos käytössäsi on mosaic tai muu ikkunoiva WWW
asiakas, avaa Raamatun kohdat
toisessa ikkunassa
Raamattu on minulle elämän ja uskon perusta ja ylin ohje.
Evankelisluterilaisena olisin myös valmis allekirjoittamaan
Tunnustuskirjat, jotka kuitenkin - omankin opetuksensa mukaan -
ovat alistetussa asemassa Raamattuun nähden.
Raamattu on Jumalan sanallinen ilmoitus ihmiskunnalle. Sen sanoma
Jumalan rakkaus minuun, meihin kaikkin, koko luomakuntaan.
Tämä konkretisoituu evankeliumeissa.
Vanha testamentti
Vanhan testamentin sanoma on laki; lisäksi
se kertoo taustoja
esimerkiksi miksi me rikomme kymmentä käskyä, olemme syntisiä.
VT kertoo myös Messiaasta Jes 53.
Tai sieltä voi löytää esimerkin vaikkapa suhtautumisesta Raamattuun ja ottaa mallia rukoukseen Ps.119.
Evankeliumi
Uuden testamentin sanoma armo on pienoisevankeliumin lisäksi hyvin tiivistetty
1.Kor 15.
Läheisin Raamatun kohta minulle on Room 10:9-21.
Sen lupaukseen voin luottaa, siksi haluan julistaa
ilosanomaa muillekin. Muita minulle tärkeitä kohtia ovat
- Laupias samarialainen
- Lähetyskäsky
- Rakkauden kaksoiskäsky
- Tuhlaajapoika
Uuden testamentin kirjeet ovat ohjeita seurakunnalle.
Olen ollut fundamentalisti, mutta jo yli kymmenen vuotta olen
yrittänyt lukea tekstin merkityksen. Nykyisin
luenkin yleensä vähintään luvun kerrallan. Mieleni muuttui
raamattupiirissä luettassa 1.Piet.3:3, jossa kielletään
palmikointi. Piirissä oli myös tyttö, johon olin ihastunut, ja
hänellä oli palmikot. Tällöin Pyhä Henki paljasti minulle että
kohdassa varoitetaan turhamaisuudesta. Palmikot eivät ole syntiä
vaan turhamaisuus. (nykyisessä käännöksessä sanotaankin suoraan:
älkää pitäkö tärkeänä hiuslaitteita)
Jumalan Sana
Koko Raamattu on syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta ja on
kokonaan jumalinen ja kokonaan inhimillinen, niin kuin myös
Jeesus Kristus, Jumalan varsinainen Sana, on sekä Jumala että
ihminen samassa persoonassa
Jeesus on ihmiseksi tullut Jumalan sana. Hän vapauttanut
minut synnin orjuudesta Joh 8:31. Hänen sanaansa luottamalla
en milloinkaan näe kuolemaa Joh 8:51.
Jumalan sana on salaisuus. Itse et voi sitä ymmärtää. Jos et
ymmärrä ja usko, pyydä Pyhää Henkeä avuksesi.
Pekka Järveläinen